UML 2006 KLASSIKKOSÄVELTÄJÄ

György Ligeti

György Ligetin (1923-2006) ainutlaatuiset, mystiset sointitehot teki maailmankuuluiksi ohjaaja Stanley Kubrickin elokuva Avaruusseikkailu: 2001 (1968). Elokuvassa soi osia Ligetin teoksista Apparitions (1958-59), Atmosphéres (1961) ja Lux Aeterna (1966). Onkin vaikea kuvitella, mikä musiikki paremmin kuvaisi elokuvan mystistä, ylimaallista toista olemisen ulottuvuutta edustavaa monoliittiä, sekä modernin että ikuisen symbolia, kuin Ligetin musiikin viiltävä, mutta samalla hehkuva ja houkuttava sointi.

Elokuvan tekemisen aikoihin, 1960-luvun lopulla, Ligeti löysi oman äänensä, kenttätekniikan. Siinä laajassa riitasointisessa äänikentässä tapahtuu jatkuvaa monimutkaista, mutta harkiten työstettyä liikettä. Tämä uusi, elämää henkivä sävellystekniikka teki keksijästään aikansa suosituimman nykysäveltäjän ja 1900-luvun klassikon.

Ligetin tyyli on sarjallisuutta ilmaisuvoimaisempi, mutta kuitenkin täysin atonaalinen. Hän myös hätkähdytti ehdottomilla kokeiluillaan, jotka siirsivät etenkin ihmisäänen sointitehojen rajoja.