top of page
  • Instagram
  • Facebook
  • Youtube

THALASSAPHOBIA

ThalassaphobiaElena
00:00 / 02:30

Thalassaphobia on pelkoa meren valtavasta tyhjyydestä, meren aalloista ja merieläimistä sekä etäisyydestä maanpinnalle. Tähän liittyy myös ahdistusta siitä, ettei tiedä mitä meren syvyyksissä odottaa.  

Työni kertoo tarinaa thalassaphobiasta ja hukkumisesta. Hukkuminen on yleinen uneen liittyvä symboli. Vesi symboloi tyypillisesti tunteita ja tuntemuksia, joten hukkumisen katsotaan kuvaavan niitten tukahduttamista. Teoksessa pelätään merta ja sen suuruutta, mutta mennään pelkoa kohti meren alle, jolloin pelon vahvat tuntemukset tukahdutetaan kuiskauksien saattelemana. 

Olen ollut artistinen jo pienestä pitäen teatterin kuin musiikin parissa ja haaveilen urasta musiikkiin liittyen. Harrastan vapaa-ajallani musiikkia erimuodoissa mm. soitan kitaraa, laulan sekä teen itse musiikkia Pyrin aina etsimään uusia näkökulmia, joista inspiroitua Pidän uuden oppimisesta ja olen rikastamaan kokemuksiani sekä taitojani. Se olikin yksi syy miksi hain tähän projektiin mukaan. Pyrin teoksissani välittämään tunteita sekä ajatuksia. Toivon, että teokseni antaa kuulijalle uusia näkökulmia ja kysymyksiä, jotka jäävät mietityttämään.

bottom of page