
WHAT A BIRD CAN DEFINITELY DO
Tämän projektin yhteydessä halusin eniten tutkia, miten itse ääntä voisi muuttaa, ja mitä kaikkea sillä pystyy tehdä. Halusin luoda teoksen, jossa orkesterin tai soolosoittimen eri nuottien sijaan alussa olisi vain yksi äänitys, linnun viserrys. Mitä kaikkea sillä pystyykään tekemään? Projektin kautta minulla oli myös mahdollista ymmärtää ihan uutta säveltämisestä. Olin ennen tätä säveltänyt kappaleita, joita muut pystyvät soittamaan, jolle on nuotti. Yksittäisen äänen muokkaaminen ja äänitaiteen säveltäminen oli minulle vieras käsitys ennen tätä. Vaikka odotukseni vasta-alkajana eivät taitotasoihini olleet suuret, opin todella paljon äänen muokkaamisesta tällä kurssilla.
Terve, olen Lauri Paananen, 19-vuotias yliabi Madetojan musiikkilukiosta. Lukion lisäksiharrastan musiikkia Limingan musiikkiopistossa. Olen kiinnostunut säveltämisestä jo ihan pienestä lapsesta asti, mutta aloin aktiivisesti säveltämään 2017. Aloin silloin tekemään omia kappaleita pienille kokoonpanoille, kuten soolopianolle ja jousikvartetolle. Siitä lähtien olen halunnut oppia säveltämään monipuolisesti ja oppia niin paljon kun pystyn.
Terve, olen Lauri Paananen, 19-vuotias yliabi Madetojan musiikkilukiosta. Lukion lisäksi
harrastan musiikkia Limingan musiikkiopistossa. Olen kiinnostunut säveltämisestä jo ihan pienestä lapsesta asti, mutta aloin aktiivisesti säveltämään 2017. Aloin silloin tekemään omia kappaleita pienille kokoonpanoille, kuten soolopianolle ja jousikvartetolle. Siitä lähtien olen halunnut oppia säveltämään monipuolisesti ja oppia niin paljon kun pystyn.