JÄSENET
Sara
Larikka
s. Kemi 1992
Sara Larikka on oululainen pianisti ja säveltäjä. Hän valmistui musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulusta keväällä 2016 ja on siitä lähtien toiminut päätoimisena tuntiopettajana Oulun konservatoriossa. Opetustyön ohessa Sara on konsertoinut aktiivisesti sekä solistina että säestäjänä, osallistunut pianokilpailuun ja säveltänyt.
Sakari
Raappana
s. Suomussalmi 1966
Jouko
Tötterström
s. Paimio 1956
Säveltäjä, Sibelius-Akatemiassa musiikin tohtorin ja diplomipianistin tutkinnot suorittanut Jouko Tötterström on opiskellut sävellystä Paavo Heinisen ja Kari Kuosmasen johdolla. Hän on toiminut yliopettajana v. 1999 alkaen Oulun ammattikorkeakoulussa.
Sanna
Ahvenjärvi
s. Rovaniemi 1972
Säveltäjä Sanna Ahvenjärvi opiskeli sävellystä Vesa Valkaman johdolla Oulun konservatoriossa, jossa hän suoritti musiikin teorian ja säveltapailun opettajan jatkotutkinnon. Sävellysdiplomin hän suoritti Mozarteum-yliopistossa.
Tapio
Lappalainen
s. Oulu 1973
Säveltäjä Tapio Lappalainen opiskeli sävellystä Vesa Valkaman johdolla Oulun konservatoriossa. Hän on suorittanut sävellyksen maisterin tutkinnon Mozarteum-yliopistossa ja musiikkiteknologian maisterin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa